Paras ilta on ensi-ilta!

Wiljami on aina juhlatunnelmissa!
© Lapin ylioppilasteatteri

Yksi teatterintekemisen hauskimpia hetkiä on ensi-ilta. Työryhmä on puurtanut viikkoja, viettänyt pitkiä iltoja harjoituksissa ja ensi-iltaviikolla tahti on vain tiivistynyt. Ja ensi-illan paine on kohonnut päivä päivältä, harjoitus harjoitukselta, kunnes vihdoin koittaa se hetki, kun kaiken on oltava valmista, yleisö istuu katsomon penkeissä, eikä mitään enää ole tehtävissä. Ohjaaja luovuttaa teoksen näyttelijöiden haltuun ja työryhmä lähtee esityskauden kestävälle seikkailulle.

Paras hetki lienee siis se, kun ensimmäinen esitys on ohi ja voi todeta, että selvittiinpä siitäkin. Kukaan ei kuollut tai pyörtynyt lavalle, kenenkään varvas ei irronnut ja kenenkään kuukautiset eivät alkaneet kesken esityksen (suora lainaus eilisen ensi-illan keskustelusta).

Esityksen päätyttyä näyttelijät pesevät meikit pois, valo- ja äänimies sammuttavat laitteet, ohjaaja pyyhkäisee hien otsaltaan ja tuottaja hikoilee keittiössä biletarjoilujen kanssa. Kaikki huokaisevat syvään, toivottavasti tyytyväisinä.

Sitten voidaankin aloittaa biletys ja pönötys. Nostetaan malja työryhmälle ja sen huikeille saavutuksille. Nostetaan toinen malja 31-vuotiaalle Lapin ylioppilasteatterille. Rennosti perinteitä kunnioittaen. Ja perinteisiinhän kuuluu myös lahjojen antaminen; työryhmä muistaa ohjaaja, ohjaaja muistaa työryhmää.

Tämän vuoden kolmansissa ensi-iltajuhlissa Genesis -työryhmän ohjaaja ja koreografi saivat nestemäisen muistinpyyhkijän lisäksi myös niin sydäntä kuin takapuoltakin lämmittävät villapöksyt (tietysti signeerattuna). Ja työryhmä pääsi paistattelemaan yksinäisen tähden alle. Onpa jännittävää kertoa näin nokkelin kiertoilmauksin siitä, että teatterissa annetaan perinteisesti lahjaksi myös alkoholituotteita.

Viinahuuruista huolimatta kaikilla oli kuitenkin hauskaa. Itse seurasin tilannetta tällä kertaa täysin katsojan näkökulmasta. Työryhmä koostui pääasiassa uusista teatteriharrastajista, jotka selvästi puhkuvat intoa ja uusia ideoita samalla kun me vanhat ja toivomme menettäneet kalkkikasat huolehdimme siitä, että kaikki ovet tulevat lukkoon illan päätteeksi ja että varmasti on siistiä seuraavana aamuna.

Teatterin tekeminen ei siis aina ole sitä siivoamista, harjoittelemista, rakentamista, purkamista, valaisemista, tuottamista, markkinointia, kirjanpitoa, kokoustamista, näyttelemistä ja linpunmyyntiä. Joskus on myös syytä juhlaan ja silloin tanssitaan Ismo Alangon kanssa! Taiteilijaelämää...