Sattumuksia- labra

Kuva: Aino Hirvioja, Lapin ylioppilasteatteri

Ensimmäiset omat kokemukseni Lapin ylioppilasteatterista alkavat vuodesta 2005 esityksellä Hiiriä ja ihmisiä, joka antoi todella hyvän kuvan wiljamin toiminnasta. Seuraavaksi noin vuoden kuluttua sattumuksesta kävelin sisälle samaan taloon, jossa sinä syksynä tuotettiin labroja. Näin siellä varjoteatteriesityksen, jossa mentiin lavalle valkoisen kodan sisälle, jonka seinät pian olivat täynnä varjoisia tarinoita. Muistelen olevani hyvin vaikuttunut siitä kokeellisuudesta laadukkuudesta, jota wiljamilla tehtiin. Tekipä mieleni päästä mukaan.

Eihän siinä mennytkään kuin vuoteen 2010 kuin vihdoin pääsin matkaan, ja nyt syksyllä 2011 oli otollinen hetki tehdä jotakin yhtä kokeellista kuin mitä olin itse kokenut. Itseasiassa päädyin itsekin ohjaamaan esityksen silkasta sattumasta, kuin puhuin "väärille" ihmisille halustani tehdä fyysistä teatteria.

Sattumuksia- labra ei suinkaan ole oma Lapin ylioppilasteatteri historiikkini vaan fyysisen teatterin keinoin toteutettu esitys sosiaalisen maailman synnystä, rituaaleista, uskonnon epämääräisyydestä, kulttuurin kehityksestä ja ennenkaikkea yksilön muokkautumisesta ryhmässä. Lähtökohtana esityksessä on yksilö vailla mitään kokemuksia tässä maailmassa. Yksilö kokee asiat omalla tavallaan ja antaa itsestään irti sen, mikä tuntuu luontevimmalta, eikä mitään opittua. Pakon sanelemana tämä kuitenkin ajautuu yhteen muiden kanssa ja päätyy rakentamaan tätä todellisuutta, missä nytkin elämme - silkasta sattumasta. Kuin kaikki ovat yhdessä, seuraa ryhmääntyminen ja ryhmääntymisen varjopuoli on aina hyljeksiminen. Hyljeksintäkin puolestaan synnyttää oman tarinansa, joka esiintyy mielenkiintoisena.

Kun olemme jo yhdessä, luonnollista kannsakäymistä on leikki, mikä voi syntyä yhteisesti tai jonkun ohjaamana. Leikki puolestaan synnyttää hyljeksittyjä, jolloin juostaan jälleen samaa oravanpyörää. Miten kaikki sitten liittyy uskontoon tai rituaaleihin. Kulttuurista nyt puhumattakaan. Uskonto on ehkä syntynyt pelkkien väärinymmärrysten ja ja ihannoinnin kautta, joka vetää puoleensa massan mielenkiinnon. Hauskasta leikistä ulos jätetyt marttyyrit johtavatkin yht'äkkiä suurta massaa. Kulttuurin syntymiseenkään ei paljoa enempää tarvita. Se on pelkkää kohtaamista luonnon kanssa, joka jää mieleen ja siitä jalostuu. Politiikka puolestaan syntyy täysin samoista lähtökohdista, vaikka politiikan aikana maailma on jo pitkälle rakentunut sattumuksien leikkikenttä. Mikä voimavara väärinymmärtäminen ja matkiminen onkaan.

Alunperin tarkoituksena oli käyttää devising menetelmää, mutta kuin ekana viikkona ei suurta maailmansynnyn tarinaa vielä ollut syntynyt, niin tuottaja ystävällisesti totesi kutakuinkin seuraavalla tavalla: "Tee nyt vittu se käsikirjoitus", mikä oli erittäin aiheellista. Menetelmä ei tosin suinkaan ole kokonaan unohtunut, vaan työryhmä on aktiivisesti esittänyt omia mielipiteitään ja luonut omatoimisesti kohtauksia ja liikekieltä käsikirjoituksen pohjalta.

Fyysinen teatteri on äärimmäisen haastava teatterin laji, joka vaatii myös katsojalta paljon. Esityksissä ei ole sanoja, vaan koko kaikki kerrottava tapahtuu ruumiin kielellä. Näyttelijöiden läsnäolo ja liikkeiden puhtaus sekä selkeys ovat kaikki ne sanat, joilla lavalla tapahtuva välitetään katsojille ja viedään tämä mukaan esityksen maailmaan. Aihe itsessäänkin on hyvin haastava ja alle 20 minuutin siirtymä tyhjästä ihmisestä kehittyneeseen teolliseen maailmaan luo myös tietynlaisia haasteita. Loistava työryhmä teki tosin ohjaamisen yllättävän helpoksi hauskaksi.

Esityksestä tuli mielestäni onnistunut kokonaisuus mikä ottaa huomioon kehityksen vauhdin. Alku on aina hiljaista, mutta valmiina on tietyt sattumusten palaset niin muutos tapahtuu todella nopeasti.

- Sattumaohjaaja Niko Väistö