torstai 17. marraskuuta 2011

WILJAMIGAALA 2011



Lapin ylioppilasteatterin 31. toimintavuosi lähestyy loppuaan. Siitä kertoo se, että maskottimme Wiljami juhlii syntymäpäiväänsä yhdessä teatterimme kanssa perjantaina 18.11.2011. Samana päivänä, kuin eräs vanha ylioppilasteatterilainen; Petteri Markkanen.

Marraskuun 18. päivä on kaikkien "lyttiläisten" juhlapäivä. Perjantaina voimme jälleen huomata, että yksi teatterivuosi on kulunut ja teatterimme on tuottanut valtavan määrän teatterillisia elämyksiä rovaniemeläiselle kulttuurin kentälle. Olemme siis juhlamme ansainneet ja voimme ylpeydellä kohottaa maljan LYT:n syntymäpäiväjuhlan kunniaksi.

Merkkipäivää juhlitaankin perinteiseen tapaan loisteliaan Wiljamigaalan merkeissä. Vuoden 2011 uudet tulokkaat on värvätty järjestämään tämä kaikkien odottama tapahtuma, jossa teatterivuosi nivoutuu yhteen ja jossa jaetaan myös kaikkien jännityksellä odottamat palkinnot: Wiljamin housut ja Petteri Markkaspalkinto.

Wiljamin housuja jaetaan luonnollisesti vuoden aikana ahkeruutta, taitoa ja rohkeutta osoittautuneille teatterintekijöille, mutta kuka ihme on tämä Petteri Markkanen? Miksi hänen legendansa elää yhä, vaikka enää niin harva lyttiläinen edes tuntee tuota teatterin samuraita.

Kuten eräs teatterimme nuoren polven valosuunnittelija kerran tokaisi: "Jos Markkanen tulisi sisään tuosta ulko-ovesta, Wiljamissa alkaisi kukkia ja viheriöidä ja yksisarvisia juoksisi ympäriinsä. Kaikki olisi taas hyvin." Tässä lausahduksessa (kaikesta ironisuudestaan huolimatta) tiivistyy jotakin inhimillistä ja totta: Historia on avain tulevaisuuteen.

Ilman perinteitä ja tietoa menneiden sukupolvien saavutuksista, meillä ei olisi paljon mitään mistä ammentaa voimaa omaan toimintaamme. Tieto siitä, että tuo jo taruolentoa muistuttava Markkanen on toiminut ja tehnyt työtä teatterimme eteen aikanaan vajaat kaksikymmentä vuotta elämästään antaa voimaa meille, jotka tänä päivänä jatkamme tuota samaa työtä. Meille jotka ryömimme lavapalikoiden alla kiristämässä puristimia ja meille jotka kiipeilemme kattoon säätämään valoja ja meille jotka tulemme ilta toisensa jälkeen teatterille tekemään yhdessä sitä työtä, josta muodostuu Lapin ylioppilasteatteri.

Petteri Markkaspalkinto ei siis viittaa enää vain yhteen henkilöön. Se viittaa kaikkiin niihin, jotka ovat antaneet oman osansa Lapin ylioppilasteatterin tekemiseen.

Tämän takia meidän kannattaa jakaa vuosittain Petteri Markkaspalkinto niille ihmisille, jotka ovat tehneet pitkään työtä rakkaan teatterimme eteen: Jotta emme unohtaisi miksi me itse teemme sitä samaa työtä.

Hyvää syntymäpäivää Lapin ylioppilasteatteri!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti